keskiviikko 30. toukokuuta 2012

90-luvun kotini, osa 3

Lisää 90-luvun koteja! Tällä kertaa Tyttöjen tyyliin. Nämä kuvat ovat suurimmaksi osaksi Kotiliedestä vuodelta 1998 ja kyllä, voin tunnistaa sieltä niin paljon kaikkea ihanaa ja tuttua. Kirjoitin jo 90-luvun kotini osa ykkösessä oranssihtavan puumateriaalin ylivallasta, ja kappas keppana, sitähän piisaa. Eikä liene sattumaa, että näiden kuvien värimaailmasta tulee mieleen myös upea Isänmaan toivot -tv-sarja. Siellä kommuuniasuminen kun on väritetty juuri tällä samalla väripaletilla ja miksei olisi.




Nämä kaikki neljä kuvaa: Kotiliesi 17/1998.

Harva väriyhdistelmä oli 90-luvun lopulla muodikkaampi kuin sähkonsinisen ja oranssin (yleisimmin ehkä murretun oranssin, mutta toisaalta en usko, että kukaan katsoisi kieroon kirkasta oranssiakaan) yhdistelmä. Vastaväreinähän ne tuovat esiin toistensa parhaimmat puolet. Siksi ei lienekään sattumaa, että tässäkin jutussa toisen tytön huoneessa on sininen päiväpeitto ja oranssit tyynyt, jotka mukavasti ryydittävät keltaisia seiniä. Toinen tytteli on tyytynyt vain pieniin sinisiin ja oransseihin elementteihin.

Mielestäni nämä huoneet ovat ysäriä parhaimmillaan ja jotain tuonhenkistä sisustusta (tai "sisustusta") oli osassakin huoneessani. Huomiota voi muuten kiinnittää myös ajan ihaniin teknisiin ilmiöihin. Kuten tuolilla olevaan tiilen kokoluokkaa olevaan matkapuhelimeen, pöydällä ja sängyllä oleviin korvalappustereoihin ja kaukosäätimeen ja tietysti televisioon. 

Toisinaan kaiken valtaava oranssi yhdistyi myös turkoosiin vihreään, kuten Isänmaan toivoissa erityisesti:

Kuvat sarjasta Isänmaan toivot, 1998.

Ja vielä lopuksi jotain übermuodikasta! 1990-luvun lopulla kotikin saattoi jo saada säväyksen, joka näyttää mielestäni vähän klubimaisilta tai teknomaisilta (anteeksi, kun en osaa kuvata kuin näin kökösti mitä tarkoitan). Suomessakin alkoi joskus 90-luvun lopulla saada kaiken maailman älyttömiä sisustusesineitä, joista joillain saattoi olla jotain käyttöarvoakin.

Kuva on täältä.

Puhallettavat huonekalut. Ja ollakseni tarkka, niin oikeastaan erityisesti yksi huonekalu, eli tuoli. Ihanasti uimapatjoista tuttua visuaalista elämystä ja tuntumaa. Erityisen suosittuja taisivat olla myös puhallettavat koristetyynyt (tuskin niillä kukaan nukkui, mutta voinhan mä väärässäkin olla), joista parhaimmissa oli sisällä esimerkiksi höyheniä. Ja siis tietysti maailmaan mahtui myös puhallettavia ilmatäytteisiä sohvia ja raheja, mutta on ymmärrettävää, että edes 90-luvulla puhallettavat pöydät tai kirjahyllyt eivät tehneet läpimurtoaan. Daysta ja muista sen sortin kaupoista sai varmasti myös näitä:

Kuva: Kotiliesi, 17/1998.

Eli jos kuvasti ei ihan saa selvää, niin sehän on siis tietysti karvainen valokuvakehys. Mielestäni ehdottomasti samaa sarjaa puhallettavan tuolin kanssa.

Ja muoviset gerberat. Ah!

PS. Tajusin vasta nyt, että pikkukuvien puhellatteva tuoli ja karvainen kehys ovat nimenoaan sähkönsininen ja oranssi...

5 kommenttia:

  1. Koska pidän sisustusblogia, niin täytyyhän tätä kommentoida! Vaikka kuinka olisi "persoonallinen koti", niin ei niiltä ajan ilmiöiltä vaan voi välttyä. Ainkaan jos siis sisustaa muuten kuin pelkällä antiikille. Minun sisustusharrastukseni alkoi jo 90-luvulla juuri puhallettavilla tyynyillä ja muovigerberoilla. Minulla oli myös oranssi, hevosenkengän mallinen nojatuoli, jotka taisivat myös olla muotia. Huoneeni oli tapetoitu keltaiseksi ja mamman ja pappan luona yläkerran huoneeni oli sini-oranssi. Tuosta oranssista puusta en kyllä ole koskaan välittänyt.

    Täytyykin etsiä, onko ihanasta huoneestani vielä jossain kuvia...

    VastaaPoista
  2. Loistoblogi! Ja nyt tuli vielä aihe jolle repesin ihan totaalisesti. Itsellänihän oli ysärityylii sopivasti huoneessani oranssit tapetit joissa pieniä sinisiä radioita (!!), siniset tähtikuosiset verhot, oranssi päiväpeitto sinisillä kuvioilla ja tietysti sininen puhallettava tyyny :D Lisäks noita karvakehyksiä tais olla useempiki jos en ihan väärin muista.

    Kamalaa, minkälaisissa olosuhteissa sitä on "muodin" takia joutunutkaan asumaan :DD

    VastaaPoista
  3. nyt täytyy kyllä kirjoitta, sillä kyseessä on MINUN ja SISKONI huoneet! Ne remontoitiin alkuysäri pastelleista, tällaisiksi hiukan "räväkämmiksi" joskus ehkäpä 1997 tienoilla.

    Minä valitsin itselleni nuo keltasävyiset tapetit ja niihin sopivan boordin ja itseasiassa huoneet ovat melkeimpä täysin toteutettu siskoni ja minun omien toiveiden mukaan :) Aika hurjaa nähdä nämä vanhat kuvat!

    Jokatapauksessa täytyypäs oikeaista yksi asiavirhe: kyseessä on ihan aidot gerberat, mitkä oli kuvausta varten ostetut!

    Aika hurjaa kyllä kuvissa näkyy hurjasti tavaroita, mitkä meillä on yhä edelleen ja käytössäkin. Oranssi karvakehys ei sentään kuulu niihin. huomasitkos muuten lattialla harmaan PUHALLETTAVAN kassin. Aika cool...

    VastaaPoista
  4. Ei voi olla totta! Mahtavaa!
    Ja hauskaa että kommentoit! :D 1990-luvulla olisin ollut tuollaisesta huoneesta kuolettavan kateellinen.

    Siistiä nuo aidot gerberat! :D

    En muuten huomannut puhallettavaa kassia. Awwws ^_^

    VastaaPoista
  5. Eikö se ollut Europehouse -niminen pulju mistä nuita puhallettavia ihanmitätahansa sai :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.