maanantai 27. elokuuta 2012

Tiimarin lukkari vuodelta 1996

Koulut ovat tältä syksyltä alkaneet ja niinpä myös kouluaiheiset postaukseni! Kas tässä ensin arkistojen aarteita. 

Aika onnekasta, että olen jossain elämäni vaiheessa järjestänyt kansioon järjestykseen ala-asteaikaisia papereita: kokeita, piirustuksia, lukujärjestyksiä, jonkun tietokilpailudiplomin, todistukset ja niin edelleen. Sieltä, ihan niin kuin muistinkin, löytyi myös tämä ilmiselvästi Tiimarin lukujärjestys. Olin itse kolmannella luokalla ja vuosi siis 1996. Rohkea arvaukseni on, että Tiimarista tällainen tarttui jollekin muullekin kuin vain minulle. Olin tietysti kirjoittanut noihin kehyksiin luokkatovereitteni nimiä, mutta väritin ne piiloon, jotta vähän yksityisyyttäkin säilyisi.


Perjantaiaamun salaperäinen "Teemuntunti" ei tietenkään aukea muille kuin koulukavereilleni, ja ihan hyvä niin. Noin yleisesti se piti sisällään tekstien kirjoittamista sekä sanomalehtiartikkelien etsimistä. Muutoin kouluaineet ovat tuttuja ja turvallisia: englantia, äidinkieltä, matematiikkaa, uskontoa, "ymlua", liikuntaa, kuvista, musiikkia... Ja niin edelleen. Mutta mikä ihmeen lukutunti meillä on muka ollut torstaisin puolenpäivän aikaan? Ei mitään hajua.

Kivaa kuitenkin, että tämä oli tallessa. Söpöt kissat muistin ennen lukkarin löytymistäkin kuin eilisen päivän :) Ihanat ajat ja vähäiset kaksoistunnit, muutenkin melko lyhyistä koulupäivistä puhumattakaan. 

7 kommenttia:

  1. Ei kyllä niin mitään muistikuvaa mistään lukutunnista... mutta kun toisella puolella viitataan tietokoneisiin niin olisiko jotain vuoroviikoin erilaista aktiviteettia...

    Mullakin ehkä saattoi tällainen lukkari olla ;)

    Ja mä ainakin haluan tietää missä kehyksessä olen ollut ! :D

    VastaaPoista
  2. Mulla ainakin oli tällainen myös, muistan sen kiinnittyneen meidän jääkaapin seinään vuoden ajaksi :P Ja mä muistelisin myös, että meillä oli välillä niitä pulpettikirjoja, joita sitten luettiin hiljaisuuden vallitessa aina välillä, voiks lukutunti olla sellainen?

    VastaaPoista
  3. Minäkin veikkaisin lukutuntia sellaiseksi, että luettiin pulpettikirjoja. Ainakin meillä oli sellaisia. Hah, en muistanutkaan tuota "pulpettikirja"-termiä!

    Minulla ei ollut tuollaista lukkaria, mutta yleensä käytin niitä, joita tuli lehtien välistä. Aku Ankan lukkari oli muistaakseni suosikki yleensä.

    VastaaPoista
  4. Joo mäkin kyllä ajattelin, että nimenomaan hiljaista lukemista lukutunneilla harrastetaan, mutta mulla ei vain ole mitään muistikuvaa siitä, että meillä olisi ollut sellaisia. Mutta eihän sitä kaikkea voikaan muistaa.

    Ja kiitos tosiaan Sallalle pulpettikirja-termistä! Multakin se oli tyystin unohtunut :)

    VastaaPoista
  5. Muistan tuon lukkarin! <3 Harmi, etten itse ole säilyttänyt ala-asteajoista juuri MITÄÄN. Nyt niillä vihoilla ja papereilla olisi nostalgia-arvoa.

    VastaaPoista
  6. Minullaki oli tällainen lukkari! :)

    Mie muistelen että me tuolloin 90-luvun puolivälissä ihan kierrettiin kaupasta toiseen ja kysyttiin onko heillä lukujärjestyksiä. Esimerkiksi Suomalainen kirjakauppa jakoi sellaisia hieman pienempiä lukujärjestyksiä. Ja ainakin tuolloin lukkareita oli monien lehtien välissä, mitenhän nykyään?

    VastaaPoista
  7. @Unni: Muistan ne suomalaisen lukkarit! Jos ne ovat sellaisia postikortin kokoisia tai jopa hiukan pienempiä, ilmeisen kätevä taskumalli! Niitä pyöri laatikoissani vielä pitkälti 2000-luvun puolellakin, mutta muutamiin vuosiin en ole niitä enää nähnyt.

    Nykylukkareista on paha sanoa, 90-luvullahan jopa Suosikin välissä oli lukujärjestyksiä (kuvia varmasti tulossa).

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.