tiistai 3. kesäkuuta 2014

Juhlan aika! Eli opas ysäribileisiin, osa 2

Upea leppäkerttukakku.


Nuoruusdiskon suosituin postaus on tekstini täydellisistä ysäribileistä. Ei suotta, sillä onhan autenttisuuden tavoittelu hauskaa ja juhlat aurinko arjen keskellä. Maailman on varmasti parempi paikka, jos kaikki silloin tällöin pitäisivät tai osallistuisivat (ysäri-)teemabileisiin!


Valion ruokaohjelehtisen aukeama 1980-luvun lopusta tai noin vuodelta 1990.

Eldoradon mainos, 1993.


Riisisuklaata.
Tässä vähän lisää ajatuksiani aiheeseen liittyen. Saanpahan samalla postattua myös erilaisia herkkukuvia! Valitettavasti on myös niin, että ihan kaikkia ysärituotteita ei juhliin helposti ole haalittavissa, mutta jos oikein suuremman luokan tavalla haluaa nähdä vaivaa, niin eiköhän sekin onnistu. Ei kuin askartelemaan.


Youtubesta löytyy edelleen valtava määrä ysärimusiikkia. Sieltä voi kuunnella esimerkiksi aika loputonta määrää erilaisia kokoelmalevyjä, vaikka toisaalta on niin, että miltään maailman levyltä tuskin löytyy kaikkia jonkun yhden henkilön suosikkikappaleita, ainakaan jos nostalginen musiikkimaku kulkee eurodancesta iskelmään ja poikabändeistä rappiin. Käytössä on tietysti myös Youtuben käyttäjien tekemiä listoja - muun muassa omani, joka on julkinen. Voin kertoa, että se on itseasiassa itselläni töissä taustamusiikkina vähintäänkin viikoittain, hehe. Kuulokkein tottakai.

Toisaalta eihän 90-luvun kotibileissä musiikkia ihan tauotta stereoista ja mankasta tullut, vaan cd-levyä tai kasettia piti käydä vaihtamassa. Autenttisempaa olisi siis valita cd tai kasetti.

"Siilien", Carneval-keksien ja popcornien ohella olen koonnut tähän juttuun kuvia muutamista herkuista, joita voi myös pitää 90-lukubileisiin hyvin soveltuvina. Persikka-kiivi-kakku on joka pöydän koristus ja juhlan kruunu, hieman pienempään makeannälkään kelpaavat vaikkapa riisisuklaat. Omaperäinen valinta taasen olisivat 1990-luvun alun "juustonatsot", eli sulatejuustolla valellut hapankorput. Suurempaa suolaisen nälkää taltuttavat hurmaavat pikkupizzat (myös ilman teetarjoilua).


Pikkupizzoja.

Vuonna 1994 Suomeen rantautui Euroopassa suosittu kylmä herkku, nimittäin jäätelökakku. Niitähän myydään edelleen, kenties siinä ysäritunnelmaa? Cool Bitseja kun ei pakastealtaissa taida enää olla. Ysäriä huokuva jäätelö on muuten mielestäni myös Calippo-mehujää - sitä myydään edelleen? Ysäreitä omassa mielessäni ovat muuten myös itse tehdyt mehujäät. Omassa lapsuudessani niihin tosin laitettiin aina niin laihaa mehua, että se oli kuin vesisohjoa olisi syönyt.

Nam!-ruokalehti esitteli kesällä 1994 kylmän uutuuden: Viennettan jäätelökakku,
"joka muualla Euroopassa on jo suosittu jälkiruoka".


Askarteluvinkkini on seuraava:
Vaihda nykylimsapulloon vanhat etiketit! Ainakin joskus aikoinaan olen löytänyt netistä kokonaisia vanhojen etikettien kokoelmia (ja laitan linkin tähän heti kun jälleen osuu kohdalle), joten valitse haluamasi kuva, tulosta se ja liimaa pullon kylkeen. Ja Frisco tai AurinkoJaffa ovat täällä jälleen! Toisinaan etikettejä myydään muuten myös huuto.netissä ja erilaisissa nettiantikvariaateissa - jos oikein haluaa panostaa.

Frisco Orange -limsa, 1997.

Samalla idealla voi tietysti hankkia muunkinlaisia juttuja, kuten karkkipapereita tai muuta sellaista. Taiteellisesti lahjakas ja viitseliäs voi tietysti alkaa taiteilla vaikkapa vesivärein vastaavia juttuja.

Ysäritietovisan lisäksi erinomaista ajanvietettä olisi vaikkapa pictionaryn, aliaksen tai silkan näyttelemisen avulla harrastettu jalo kilpa, jossa osallistujat arvuuttelisivat vaikkapa 1990-luvun suurjulkkiksia. Heitä voisivat olla vaikkapa Anu Hälvä, Jennifer Aniston, Leonardo DiCaprio, Ayrton Senna, Kari Salmelainen, Joel Hallikainen, Elisabet Rehn, Lola Odusoga, prinsessa Diana, Boris Jeltsin, Molli-Olli, Laura Voutilainen, Anna Hanski, Teemu Selänne, Valentin Kononen, Eija Vilpas, Shannon Doherty, Julia Roberts, Mika Häkkinen, J. Karjalainen...

Jos teillä on upeita ideoita ysäriteemabileisiin, kirjoittakaapa vaikka kommentti!

Ja muistakaa: Aina on syytä juhlaan!

3 kommenttia:

  1. Heips, heinäkuussa ysäribileet synttäreiden kunniaksi. Vieraat muodostavat joukkueet ja tarkoituksena on vetää läpi Speden Spelit. Alkuun tunnaria ja väleihin vähän mainoksia youtubesta ;) kiitos muuten ysäri kysymyksistä. Sain pari hyvää niistä omiin mukaan :)

    VastaaPoista
  2. Jonna Riikka:
    Onpa hauska idea tuo Speden Spelit! Siinähän on niin monta osaa, jotka voi toteuttaa ihan kotikamppein. Hmm, pitäisköhän itsekin... :D

    VastaaPoista
  3. Olipa nostalginen blogi. Törmäsin tähän sattumalta ja olen nyt selannut melkein kokonaan. Minulta löytyy vielä tuo Valion reseptivihkonen kotoa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.