maanantai 1. joulukuuta 2014

Satunnaista tavaraa 90-luvulta, osa 3: Jäätelöautosta jojoon

Tässä jälleen monenlaista roinaa, jota vastaani on tullut, ja joka minua ysäri-ihmisenä on puhutellut. Monet varmasti herättävät muistoja teissäkin!

Kotijäätelön jäätelöauto oli lapsuudessani siisti juttu. Ehkä enimmäkseen siksi, ettei se käynyt lähelläkään kotiani, vaan sen sijaan monien ystävieni kotikadulla ja joidenkin perheet näitä jäätelöitä sieltä ostivatkin. Parhaiten ja enimmäkseen niistä ovat jääneet mieleeni jäätelöveneet. Sellaiset vohvelin sisällä olevat jäätelöt, jotka oli kuorrutettu suklaalla. Jossain vaiheessa minulla ja ystävälläni oli oma lehti, ja pidimme sen kassaa jäätelöautokassassa. Ei siihen tietenkään suuria summia kertynyt. Jokunen markka varmaan. 

Pieniä jäätelöautominiatyyrejä oli myös sellaisia, jotka soivat sitä ikuisesti muistettavaa jäätelöauton tunnusmelodiaa.



Tämä kuva on hyvin epäselvä, pahoittelen. Huomasin sen tottakai vasta kun oli liian myöhäistä. Notre Deman kellonsoittaja -elokuvan muoviset avaimenperät tässä kuitenkin.


Tämä melkon random tabletti löytyi meiltä kotoa, siksi satuin kiinnittämään siihen huomiota kerran kirpputorilla. Piltti-merkin tabletti oli Kristiina Louhen kuvittama, todella suloinen mielestäni! Moni saattaa muistaa Louhen varsinkin Aino-lastenkirjoista, vaikkakin hänen kuvituksiaan on nähty ties ja missä. Jokin aika sitten löysin esimerkiksi 1990-luvulta jonkun sienijulisteen, joka oli hänen taiteilemansa.

"Piltillä on tyhjä massu.
Apuun tulee Karvatassu:
kantaa sulle perunoita,
herneitä ja porkkanoita.
Niistä Piltti voimaa saa
ja kuntoansa kasvattaa."



























Loppuun klassikko: jojo. Ei aivan Coca Cola -jojo, mutta saman yhtiön Fanta-jojo kuitenkin.


1 kommentti:

  1. Muistan niin hyvin sen ensimmäisen kerran, kun jäätelöauto liikkeellä oli ja pysähtyi jopa meidän talon lähettyville. Sieltä totta kai haettiin ilmaiset maistiaiset.

    Ja nuo jojot! Voi mahoton! Coca-cola-jojo oli tietty se kaikista paras jojo, fanta ja sprite -jojot tuli hyvinä kakkosina, mutta Cokis jojo oli se kaikista arvostetuin. Niitä näkikin monilla koululaisilla. Muistaakseni isoveljelläni oli myös kyseinen Cokis-jojo. Itsekin sitä jojottelin välillä, mutta enhän mitään temppuja sillä osannut.

    Ja sitten hei! Oli nämä sormiskeittilaudat! Kuuluiko se vielä ysäriin vai menikö se jo 2000-luvun puolelle?

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, muru! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.