Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2017.

Lastenkirjoja aikuisen silmin - Suvi Kinoksen seitsemän enoa

Kuva
Viime aikoina olen lueskellut lasten- ja nuortenkirjoja sekä kirjaprojektin tiimoilta että ihan huviksenikin. Kyseessä on ollut lähinnä kirjoja, joita olen lukenut myös lapsena ja nuorena. Onkin todella kiinnostavaa lukea noita kirjoja uudelleen ja pohtia, ovatko ne samanlaisia kuin muisti niiden olevan, tuntuvatko ne lapsellisilta vai tarjoavatko ne jotain kosketuspintaa myös aikuiselle minulle.
****



Viikonloppuna luin Jukka Parkkisen romaanin Suvi Kinoksen seitsemän enoa, joka on alunalkaen julkaistu vuonna 1995. Kirja aloittaa alunalkaen kolme- mutta sittemmin neljäosaiseksi kasvaneen sarjan, jossa seurataan Suvi Kinos -nimisen tytön elämää syntymästä lähtien.
Suvi Kinos ei kasva aivan tavallisessa ympäristössä, sillä hänen ollessaan vauva hänen vanhempansa kuolevat liikenneonnettomuudessa, ja Suvi päätyy elämään ja kasvamaan viiden enonsa hoivaan kuvitteelliseen pieneen Nallikallion kuntaan. Kirjassa Suvin poikamiesenot opettelevat lastenkasvatusta ja -hoitoa, mutta yhtälailla Suvi…

Ostoksilla ja kaupoilla

Kuva
Oma mielikuvani 1990-luvun ruokakauppareissuista on aika yksipuolinen. Lauantaina puoliltapäivin kauppaan, eli K-Cityyn, Prismaan tai Ekaan. Viikonloppuruoat sieltä, omakohtaisesti kiinnostavinta oli tietysti se, mihin karkkiin upottaisin oman optioni lauantaikarkeista. Olihan karkkipäivä. Minulla ei ollut hajuakaan ruoan hinnasta tai muusta, kaikki oli jotenkin aika itsestään selvää, enkä muista, että minulla olisi ollut aihetta kohtaan suurempaa kiinnostusta. Taisin kuitenkin lähteä hyvin mielelläni mukaan ruokakauppaan. Ehkä sieltä jostain lapsuudesta juontaa juurensa se, että edelleen tykkään käydä suurissa marketeissa ja koluta hyllyjä valikoimaa tutkien. Vaikka olisihan se katu-uskottavampaa ja siinä mielessä hienompaa asioida vain torilla, tiloilla ja jossain ekokaupoissa.









Kauppaan oli tietysti ehdittävä säälliseen aikaan. Kaupat ihan todella menivät kiinni jo iltapäivällä, eivätkä vielä 90-luvun alussa olleet auki sunnuntaisin.
Alla oleva S-market on jo 1980-luvun lopulta, mu…

Kaupan kylmähyllyllä - Valion 1990-luvun tuotteita

Kuva
Valio valmisti 1990-luvulla kaikenlaista maidosta jäätelöihin ja juustoista jogurttiin, ja uusia tuotteita tuli markkinoille vuosittain. Mukana oli myös vanhoja tuttuja sekä tuotteita, jotka olivat tuolloin uusia, mutta nykyään ihan klassikkokamaa.
Tässä onkin siis kollaasi 90-luvun Valiota!



Kuvassa on mukana ainakin seuraavia:

KevytmaitoaJäätelöitä: Super, Jade, Litran kermajäätelöä, Classic-puikot, Pingviini-tuutit, Joke-Kuuluu, Grandi-mehujää, Valiojäätelö tiikeriMargariinia: Erilaisia VoimariinejaTuttelia (mainoksessa Teemu Selänne!) ja MuksuaGefilus-tuotteita: Piimää, juomaa, jogurttia, maitoaRuokakermaaJuustoja: Ilves, Polar, Aamupala, Viola, Turunmaa, Oltermanni, Punaleima, Mustaleima, Koskenlaskija, Aura, Punaposki...Hedelmätarha-mehuaJogurtit ja viilit: Viilis, Valiojogurtti, Nami nami, Fanny-vanukas

Satuin löytämään Valion 1990-luvun vuosikertomuksia, ja kokosin niistä teille tällaisen kollaasin Valion 90-luvun tuotteita. Valitettavasti osa kuvista oli niin huonolaatuisia, e…